7. syyskuuta 2013

Historian havinaa osa 1

Innostuin suunnattomasti, kun sain mummolassa selata ikivanhoja lehtiä, joista löytyi myös Studion alkutaipaleelta ilmoituksia sillä hetkellä pyörivistä elokuvista. Myös studion arkistoista löytyi ihan varta vasten säilöttyjä leikekirjoja vuosilta 1985-1992. Pakkohan minun oli kuvailla näitä ilmoituksia, kun suurin osa on ajalta ennen syntymääni ja monia ilmoituksissa esiintyviä elokuvia olen kyllä nähnyt myöhemmin. Kuvaotokset julkaisen useammassa osassa, sillä niitä mooonta. Ihan ensimmäisessä osassa on myös aikaa ennen Studio123:n olemassaoloa ja sen aikaisten teattereiden ilmoituksia ja sekaan olen tunkenut myös muutamia muita lehdistä poimittuja kuvia.


Iltatähdestä olen kuullut vanhemman kansan puhuvan

Kino Kouvon ja Kuva-portin tarjonta vuonna 1979. Sairaan upeat kuvat!

Cineman, Kino Kouvon ja Kuva-portin valikoimaa vuonna 1981
Tämä on outoa, koska min elinaikanani on kanavia ollut jo kolme!
Siinä on ihkaensimmäiset kuvatukset!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...