10. marraskuuta 2015

Lisää hankintoi

Tässä tulee nyt se isompi leffatilaus, josta mainitsin edellisessä hankintoi-postauksessa. Ei se tosin enää niiin hirmuisen isolta vaikuta, kun näitä katseli pelkkien kuvien muodossa, vaikka onkin enemmän kuin olen hetkeen ostanut. Ostohinkuani on hillinnyt kaikista eniten tilanpuute, kun jotenkin kummassa tuo leffahylly on onnistunut paisumaan ja osa elokuvista onkin majaillut vaatehuoneen puolella, kun ei vaan ole sekaan mahtunut. Innostuin nyt kuitenkin pitkästä aikaa laittamaan järjestystä uusiksi. Muistin virkistykseksi ssä postauksessa esittelin nykyisen hyllyni (4 + 2), kun sen vasta sain. Ainoa looginen ratkaisu oli heivata pelit muuhun jemmaan ja pyhittää tämä kahden hyllyn osio pelkästään animaatioille. Näin ollen neljän hyllyn muodostelmaan saatiin mukavasti lisää tilaa, vaikkakin änkettyäni sinne kaikki elokuvat mukaan lukien nämä uudet, tuli se jo lähes täyteen...

Näistä se ajatus itse asiassa lähti! Olen pienen ikuisuuden etsinyt ja odottanut, että nää tulisi hollille kohtuullisen kivaan hintaan. Cdon.comista siis, 14.95e kpl! ovat vieläkin kyseisessä hintaluokassa, jos jotakuta kiinnostaa myös hankkia

Kaikki muut ovat maksaneet reilusti alta kympin kipale, kallein semmoiset 8 euroa. Itselläni on edelleen se periaate (muutamilla poikkeuksilla), että en maksa yli kymmentä euroa dvd-elokuvasta

Sekalaista: Ghibli-kokoelmaan täydennys. The Host muistuttamaan sen blu-ray-soittimen hankkimisesta. Aarresaari, jota en ole nähnyt, mutta siinä on Elijah Wood!

Laatuelokuvia ja etenkin kaksi viimeistä hyvän mielen elokuvia: The Judge, Walter Mittyn ihmeellinen elämä ja Herkullinen elämä

Wes Anderson kokoelmaan täydennystä: (aivan liian vähän huomiota saanut) Fantastic Mr.Fox sekä Grand Budapest Hotel

Tarantino osastolle täydennystä niin ikään. Pulp Fiction on ollut kyllä vanhanaikaisesti vhs-nauhoitteena, haha

Viimein! Hyvät, pahat ja rumat! En ole vieläkään nähnyt ja tätä on etsitty kissojen ja koirien kanssa ympäri joka maan netflixejä, kun olisi ollut hinku nähdä. The Homesman skippasi teatterikierroksen meillä, niin nyt senkin pääsee näkemään.

Kun kerta se animaatiohylly on nyt niin paljon väljempi, niin sinnehän piti saada täydennystä. Räyhä-Ralf ja Frozen, viimein sopuhintaisina

Pitkästä aikaa lisää myös Marvel/supersankariosastoon! Yllätyin eritoten, että Guardians of the Galaxy oli uskallettu laittaa jo alennuksen puolelle
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...